top of page

Demonit

 

Demonit ovat sekalainen ryhmä älyllisiä otuksia, jotka eivät ole aatelisia, ihmisiä eivätkä dhampiireja. Käytännössä demoni onkin pääluokka suurelle määrälle erilaisia ja erilaiset taidot omaavia henkilöitä. Demoneiden ajatellaan usein olevan edes jollain määrin ihmismäisiä, mutta toisaalta demonin leiman on saanut myös moni hyvin eläimellinen laji, jolla on jokin erikoiskyky. Suurin osa demoneista osaa käyttää taikuutta tavalla tai toisella, ja taikuuden käyttö tai muu ihmisistä ja aatelisista poikkeava voima onkin yksi pääkriteeri demoniksi luokittelemiseen. Kaikista roduista demonit ovat monipuolisin, eikä rodulle juurikaan ole muita yhteisiä, kaikkien jakamia piirteitä.  Demoneiden ikähaarukka vaihtelee 20 vuodesta useaan tuhanteen vuoteen, mutta yhdenkään demonin ei tiedetä olevan aatelisten tavoin kuolematon.

 

Demonit jaetaan edelleen kolmeen isompaan luokkaan näiden syntyperän perusteella. Suurin luokka ovat luonnollisten mutaatioiden kautta syntyneet demonit, jotka ovat voineet kehittyä esimerkiksi ydinsodan jättämän säteilyn seurauksena. Nämä demonit ovat usein muita eläimellisempiä, ja niiden ajatellaan polveutuneen yhdestä tai useammasta muinaisesta eläinlajista.

 

Toiseksi suurin luokka ovat aatelisten kokeilujen pohjalta syntyneet demonit. Aateliset ovat vuosituhansien saatossa tehneet useita kokeiluja niin ihmisillä, eläimillä kuin keinotekoisillakin materiaaleilla, ja osa näistä kokeiluista on onnistunut niin hyvin, että niille on syntynyt sielu. Aatelisten luomat demonit ovat usein hyvin voimakkaita, mutta heillä on myös suuri heikkous: aatelisen luoma demoni ja kaikki hänen jälkeläisensä joutuvat noudattamaan luojansa käskyjä. Sen takia luodut demonit pyrkivätkin yleensä pysymään kaukana aatelisista.

 

Demoneista harvinaisimpia ovat muinaiset demonit, jotka olivat olemassa jo ennen ihmisten ydinsotaa. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mistä nämä demonit saivat alkunsa. Muinaisista demoneista kiertääkin pääasiassa vain huhuja, eikä kukaan tunnu tietävän, miten muinaisen demonin - tai muinaisesta demonista periytyvän demonin -  edes erottaa muista demoniryhmistä.

 

Yksilökohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta demonit pystyvät lisääntymään niin keskenään kuin välillä myös ihmisten ja aatelistenkin kanssa. Demonien välisestä liitosta syntyvä lapsi periii yleensä piirteitä kummaltakin vanhemmaltaan, ja jos vanhemmista jompikumpi on ollut luotu demoni, perii lapsi tältä myös pakon totella vanhempansa luojaa. Kummankin vanhemmat ollessa aatelisen luomus, tulee lapsen totella kummankin luojaa. Demonin ja jonkun muun välisestä liitosta syntyvä lapsi perii yleensä piirteensä vain demonivanhemmaltaan, elleivät toiselta vanhemmalta perityt piirteet sitten pysty vahvistamaan lapsen geeniperimää. Aateliselta vanhemmalta lapsi saattaa esimerkiksi periä yli-inhimilliset voimat, mutta ei koskaan esimerkiksi heikkoutta auringonvaloa kohtaan.

 

Demonit elävät usein joko yksin tai sitten omissa laumoissaan, joiden koko vaihtelee muutamasta kymmenestä useaan sataan demoniin. Ihmismäiset demonit, kuten elementaalit, saattavat joskus asua ihmisten joukossa, ja ihmissusia löytyy usein aatelisten palveluksesta. Pääasiassa demonit kuitenkin pyrkivät välttämään muiden rotujen kanssa oleskelua, sillä asenteet demoneja kohtaan ovat usein hyvin negatiivisia.

bottom of page