top of page
sektorit
hierarkia
teknologia
lääketiede
taikuus
uskonnot ja tabut
maailmaa luodaan

Sektorit - Hierarkia - Teknologia, lääketiede ja taikuus - Uskonnot ja tabut

2000-luvun alkupuolella syttyi kolmas maailmansota, joka yltyi nopeasti ydinsodaksi. Maailma oli sorron ja hävityksen vallassa, ja ihmiskunta taisteli itseään vastaan. Tähän asti piilossa ihmisiltä eläneet aateliset, ihmisten ajatuksissa vampyyrit, näkivät ihmisten sisäisen sodankäynnin erinomaisena mahdollisuutena kaapata valta itselleen. Monia vuosia kestänyt sota oli tappanut jo valmiiksi suuren osan maailman väestöstä, ja loput olivat verrattain heikossa kunnossa, joten yliluonnollisten voimakkaiden sekä erittäin edistynyttä teknologiaa omaavien aatelisten oli helppo kaapata maailmanherruus itselleen. Toki ihmiskunta taisteli tätä uutta uhkaa vastaan sen havaittuaan, mutta turhaan. Ihmiset orjuutettiin ja aatteliset ottivat vallan. Maailmankartta piirrettiin uusiksi, ja entiset valtiot hajotettiin täysin. Ihmisten ydinsota oli tehnyt jo useista alueista ja jopa kokonaisista mantereista elinkelvottomia, ja aateliset ottivat koko selvinneen maailman omakseen. He kuitenkin antoivat ihmisten elää uuden valtionsa alueella, sillä he tarvitsivat näiden verta elääkseen.

 

Aateliset jakoivat maailman neljään sektoriin, joita jokaista valittiin johtamaan yksi perhe, joista tuli sektoreiden suurruhtinaita ja -ruhtinattaria. Suurruhtinaan titteli on perinnöllinen, eikä sitä voi saada muulla tavalla, kuin syntymällä oikeaan perheeseen. Sektorin johtajina suurruhtinaat ovat virallisesti vastuussa kaikesta, mitä heidän sektorillaan tapahtuu. Jokaisella sektorilla asuu kuitenkin suurruhtinaiden lisäksi useita muita aatelisia, joista kaikilla on vähintään lordin/leidin arvonimi, ja oma alueensa hallittavanaan. Teoriassa he ovat sektorinsa suurruhtinaan alaisia, mutta käytännössä aateliset usein välttelevät myös toisiaan.

 

Maailmassa vallitsee selvä hierarkia, jossa aateliset ovat arvoasteikon huipulla, ja kaikki muut selkeästi heidän alapuolellaan. Aatelisilla tiedetään olevan hallitsija, joka on kaikkien aatelisten esi-isä. Yksikään ihminen ei kuitenkaan koskaan ole nähnyt tätä, ja ihmisten silmissä arvoasteikon huipulla ovatkin suurruhtinasperheet, joita seuraavat muut aateliset. Alhaisinkin aatelinen on paljon korkea-arvoisempi kuin yksikään ihminen. Myös demonit nähdään ihmisiä korkeampiarvoisina, sillä näillä on lähes aina omalaatuisia kykyjä, ja siten he ovat ihmisiä hyödyllisempiä. Harvalla aatelisella tai ihmisellä kuitenkaan on positiivista mielipidettä yhdestäkään demonista. Ihmiset ovat teoriassa orjia, ja olivat sitä vielä näkyvämmin joitakin tuhansia vuosia sitten. Nykyään he kuitenkin saavat elää hyvin vapaasti, joskin köyhissä oloissa. Koska koko maailma kuitenkin kuuluu aatelisille, ihmiset eivät omista maitaan, ja aluetta hallitseva aatelinen voi koska tahansa päättää esimerkiksi tuhoavansa kokonaisen kylän vain koska haluaa tehdä niin. Vaikka aateliset nykyään jättävät ihmiset pääasiassa rauhaan, he silti saattavat milloin vain halutessaan käydä terrorisoimassa ja tuhoamassa alueillaan sijaitsevia ihmisasutuksia, eivätkä ihmiset yleensä pysty tekemään mitään estääkseen asian. Ihmisiä alempana maailman hierarkiassa ovat vain dhampiirit, jotka ovat ihmisen ja aatelisen jälkeläisiä. Dhampiireja pidetään luonnottomina otuksina, jotka eivät kuulu kummankaan vanhempansa rotuun, ja joita syrjitään kummaltakin puolelta.

 

Koska aatelisten teknologia on alusta asti ollut hyvin kehittynyttä, ei ollut mikään ihme, että päästyään valtaan maailmassa, aateliset valloittivat nopeasti myös avaruuden. Tämä kävi toki järkeen, sillä auringonvalo on aatelisille haitallista vain maan päällä. Vain parin sadan vuoden sisällä maailman valtaamisesta aatelisilla oli kukoistava sivilisaatio myös lukuisilla avaruusasemilla ja kuun pinnalla, ja he nimesivätkin avaruudessa olevat kaupunkinsa yön kaupungeiksi. Useamman vuosituhannen ajan vaikutti siltä, kuin aateliset voisivat hallita koko universumia, kunnes 5000-luvulla avaruusolennot, joihin viitataan usein termillä OSB (Outer Space Beings) hyökkäsivät maapallolle. OSB:eiden teknologia oli vielä huomattavasti aatelisten teknologiaakin kehittyneempää, ja aateliset eivät niinkään sotineet OSB:eitä vastaan, vaan pääasiassa he pystyivät vain puolustamaan itseään ja alueitaan hyökkäyksiltä ja tekemään parhaansa tuhotakseen maan kamaralle laskeutuneet sotajoukot, ihmisten jäädessä täysin kahden sotivan osapuolen väliin ja kärsiessä suurimmat tappiot huolimatta siitä, etteivät he edes olleet virallisesti mukana sodassa. Aatelisten ja avaruusolentojen välinen sota kesti 8000-luvulle asti, ja vaikutti siltä, että OSB:t olivat selvästi voitolla, kun nämä vain äkisti katosivat maapallolta ja sen lähipiiristä, eikä heistä ole sen jälkeen kuulunut mitään. Maan pinnalle ja sen kiertoradalle jäi kuitenkin lukuisia avaruusolentojen rakentamia robotteja.

 

Ihmistenkään teknologinen kehitys ei kuitenkaan ole jämähtänyt paikoilleen, kiitos paljon sekä aatelisten että OSB:eiden teknologian, jota ihmiset ovat vuosisatojen ja tuhansien kuluessa varastelleet, keränneet taistelukentiltä ja teidän vierestä ja muutenkin ottaneet omaan käyttöönsä. Monin tavoin teknologia on kehittyneempää kuin mitä se oli ydinsodan aikana 2000-luvulla, mutta monet ihmisten alkuperäisistä keksinnöistä ovat myös täysin kadonneet maailmasta. Maailmassa ei ole muita puhelimia kuin radiopuhelimia, ja nekin ovat harvinaisia. Aatelisia lukuunottamatta hologrammiteknologiaa ei ole kellään. 2000-luvun kaltaisia autoja, junia tai lentokoneita ei ole ihmisten käytössä lainkaan. Yleisin matkustamismuoto onkin kyborgihevoset, joita aatelisetkin käyttävät vetämään vaunujaan. Ihmisillä on useimmiten käytössään vanhoja, aatelisten hylkäämiä ja ihmisten korjaamia kyborgihevosia. Niillä, joilla ei ole varaa kyborgihevoseen, ei ole juuri muita matkustusvaihtoehtoja kuin paikasta toiseen käveleminen. Muutamat ihmiset ovat saaneet kasattua kokoon laitteita, jotka muistuttavat entisten aikojen automobiileja, mutta nämä ovat erittäin harvinaisia.

 

Teknologian lisäksi myös lääketiede on kehittynyt huomattavasti viimeisen 10 000 vuoden aikana. Etenkin ihmisten suurkaupungeissa lääkärit pystyvät saamaan ihmeitä aikaan, ja esimerkiksi puuttuvia ruumiinosia on mahdollista korvata mekaanisilla osilla. Syrjäisimmillä alueilla lääketieteen taso on toki suurkaupunkeja matalampaa, mutta toisaalta riski joutua korruptoituneen lääkärin uhriksi ja siten menettää sisäelimensä pimeille markkinoille on paljon pienempi. Aateliset luonnollisesti eivät tarvitse lääketiedettä mihinkään, sillä he parantuvat itsestään erittäin nopeasti suuristakin vammoista. 

 

Huolimatta teknologian ja lääketieteen kehityksestä, ihmiskunta on hyväksynyt myös taikuuden ja yliluonnollisen olemassaolon. Etenkin demoneiden tiedetään olevan hyvin taianomaisia olentoja, ja vaikka näiden voimat vaihtelevat suuresti, pystyy jokainen asioihin, joihin ihmiset eivät kykene. Myös aateliset osaavat käyttää jonkinlaista taikuutta, ja ovat mestareita käyttämään taikoja yhteistyössä teknologian kanssa. Ihmisillä taikuudenkäyttö on selvästi rajoittuneempaa, ja vaikka erilaisia poppamiehiä on olemassa ja jotkut ihmiset osaavat tehdä esimerkiksi erilaisia loitsupusseja, eivät ihmiset varsinaisesti osaa taikoa.

 

Taikuuden ja teknologian kehitys on saanut vuosituhansien aikana valtaosan ihmisistä hylkäämään kaikki uskonnot. Kun maan päällä kävelee yliluonnollisia olentoja, ihmiset eivät näe mitään syytä uskoa johonkin suurempaan yliluonnolliseen, josta ei näy mitään merkkejä maailmassa. Kuoleman jälkeiseen elämään ei uskota, minkä takia elämä nähdään lyhyenä ja ohikiitävänä, ja siksi kovin kallisarvoisena. Tästä syystä moni pyrkiikin ottamaan elämästään kaiken irti. Esimerkiksi päihteitä käytetään runsaasti, ja erittäin vahvojakin huumeita voi ostaa kaupan hyllyiltä, eikä kukaan näe niiden käyttämisessä mitään moitittavaa. Muutenkin moraalit ovat hyvin matalalla 2000-luvun moraaleihin verrattuna. Varsinkin seksuaalisuuden suhteen lähes kaikki aina insestistä homoseksuaalisuuteen, prostituutioon ja pedofiliaan on täysin hyväksyttyä.

 

Maailmassa on kuitenkin myös tabuja, joista suurin lienee muihin rotuihin sekaantuminen. Etenkin ihmisten ja aatelisten välisiä suhteita inhotaan niin aatelisten kuin ihmistenkin parissa. Mikäli aatelinen pääsee juomaan ihmisestä tappamatta tätä, jää ihmiselle pysyvät puremajäljet, jotka ovat suuri häpeän merkki. Moni aatelisen suudelman uhriksi joutunut yrittääkin peitellä puremajälkiä, sillä usein niiden paljastuminen johtaa ihmisyhteisöstä eristetyksi tulemiseen. Tämän takia myös ihmisten välistä kaulan alueen suutelemista ja etenkin puremista katsotaan erittäin pahalla silmällä, ja kukaan täysjärkinen ei esimerkiksi tee toisen ihmisen kaulaan fritsua. Muutenkin ihmisten elämä keskittyy paljolti aatelisten välttelemiseen, ja harva uskaltautuu ulos kotoaan pimeällä, koska pimeydessä voi valvoa ties mitä petoja. Kaupungeissa yöelämä on aktiivisempaa kuin syrjäkylissä, mutta sielläkään se  ei ole riskitöntä.

bottom of page